Anttila

Anttila Oy - vastuullisen käyttötavarakaupan edelläkävijä

Anttila Oy on ensimmäinen suomalainen vähittäiskauppayhtiö, jolle on myönnettty ISO 14001 -sertifiointi ympäristöasioiden järjestelmällisestä ja tavoitteellisesta johtamisesta jo vuonna 2002. Sosiaalisesti vastuullisessa hankinnassa olemme toimialan edelläkävijä muun muassa riskimaatoimittajien monitoroineissa ja BSCI (Business Social Compliance Initiative) -auditoinneissa.


Järjestelmällistä ympäristöasioiden hoitoa

Ympäristöjärjestelmien rakentaminen aloitettiin vuoden 2001 alussa ja kaikki Anttila Oy:n toiminnot on sertifioitu vuodesta 2006 lähtien. Kokonaisvaltaisella ympäristöasioiden hoidolla Anttilan toimintojen aiheuttamia haitallisia ympäristövaikutuksia vähenneteään jatkuvasti. Samalla vastaamme entistä paremmin kiristyvään ympäristölainsäädäntöön (mm. pakkaukset, tuotteet, jätehuolto, tuottajanvastuu) ja reagoimme nopeasti asiakkaiden kasvavaan kiinnostukseen ympäristöasioihin.

Vuonna 2010 parhaat tavaratalot vähensivät sähkönkulutustaan jopa 15 %, pääasiassa siirtymällä uudenlaiseen myymälävalaistukseen. Jakelukeskus vähensi sähkönkäyttöään 6 %. Sähkönkulutusta olemme vähentäneet vuodesta 2002 alkaen yhteensä 14 % vertailukelpoisissa 30 kiinteistössä.

Jätehuollossa tavoitteenamme on jatkuvasti vähentää kaatopaikkajätteen määrää. Parhaista tavarataloista ei synny lainkaan kaatopaikkajätettä, ja keskimääräinenkin tavaratalojen hyötykäyttöaste on yli 80 %.


Sosiaalisesti vastuullisia hankintoja

Noudatamme kaikissa hankinnoissamme ostotoiminnan eettisiä periaatteita, jotka perustuvat muun muassa kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusoikeuksiin ja lapsen oikeuksien yleissopimukseen.
Anttila suosii ostoissaan tavarantoimittajia, jotka täyttävät eettiset periaatteemme ja osoittavat sen hankkimalla toiminnalleen puolueettoman SA 8000- tai BSCI-sertifikaatin. Vuodesta 2009 alkaen emme ole aloittaneet hankintoja tavarantoimittajilta, joílla ei em. sertifikaatteja ole. Tavoitteenamme on kaikkien riskimaatoimittajien sosiaalisen vastuun kartoittaminen ja huomioonottaminen hankintapäätöksiä tehtäessä.

Pyrimme lisäämään valikoimiimme Reilun kaupan -tuotteita. Vuoden 2011 maaliskuussa Reilun kaupan tuotteita on valikoimissamme yli 30, mm. miesten, naisten ja lasten vaatteissa ja asusteissa, liinavaatteissa ja kylpyhuonetekstiileissä.


Reilun kaupan periaatteet

Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Tuotteiden tuotannossa noudatetaan seuraavia periaatteita:

  • Kehitysmaiden pienviljelijät saavat tuotteestaan vähintään Reilun kaupan takuuhintaa. Se kattaa kestävän tuotannon kustannukset.

  • Suurtilojen työntekijät saavat vähintään lakien mukaista ja asteittain nousevaa palkkaa, asialliset työolot ja oikeuden liittyä ammattiyhdistyksiin.

  • Osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin (Reilun kaupan lisä).

  • Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty.

  • Tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristökriteereitä.


Reilun kaupan ansiosta kehitysmaiden tuottajat pystyvät parantamaan työ- ja elinolojaan. Kuluttajille Reilu kauppa tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti kehitysmaissa asuvien ihmisten elämään.

Lisätietoja Anttila Oy:n vastuullisuustyöstä