Anttila
31.10.2011

Kuopiossa täysin uudenlainen Kodin Ykkönen

Kodin Ykkönen -sisustustavaratalo on avattu torstaina 20.10. klo 10 Kuopion Kolmisopessa sijaitsevaan kauppakeskukseen. Tavaratalon tavoitteena on tarjota asiakkailleen monipuolisia sisustusideoita kodin eri tiloihin laajan palveluvalikoiman ja innostavien näyttelytilojen myötä.

– Kuopion Kodin Ykkönen tulee toimimaan pilottikokeilujen paikkana ketjumme yhdeksälle muulle tavaratalolle. Panostamme voimakkaasti myymälätilojen elämyksellisyyteen. Tässä merkittävässä asemassa on tarkkaan suunniteltu myymälän asiakaskierto ja valaistus sekä tiheästi vaihtuvat inspiroivat esillepanot, kertoo myyntijohtaja Matti Pohjola.

Ostaminen on haluttu tehdä asiakkaille mahdollisimman helpoksi ja neuvontaan on panostettu. Valitsemiseen apua tuovat "näin ostat"-viestit helpottavat asiointia. Asiakasta halutaan palvella myös monikanavaisesti. Kodin1.com -pisteet on talossa käytössä niin asiakkaille kuin myyjille eli asiakas pääsee suoraan nettiin, josta voi tilata tuotteen tavarataloon tai sitten tarkistaa itsenäisesti esimerkiksi tuotteen tuotetiedot.

Uudenlainen sisustustavaratalo on kiinnostanut myös työpaikkana – hakijoita oli yli 1200.

– Näin suuresta hakijajoukosta pystyimme hyvin löytämään sen kaikkein motivoituneimman ja asiakassuuntautuneimman henkilökunnan. Uskon että tämän tulevat myös asiakkaamme huomaamaan, Pohjola toteaa tyytyväisenä.

Ostaminen helpoksi palvelua unohtamatta

Osastot on rakennettu yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi asiakkaiden sisustustarpeita ajatellen. Esimerkiksi keittiöosastolla on kaikki keittiössä tarvittavat huonekalut, astiat ja pienkoneet, makuuhuoneen puolella valikoimat puolestaan kattavat laajasti sängyt, tekstiilit ja unistudion. Tavaratalosta löytyvät myös sisustukselliset shopit, joissa on sisustamisen uutuustuotteita. Pienimuotoista piristystä tarjoavat myös viherosasto ja herkkutori, jolta löytyy ainutlaatuisia herkkuja erikoisöljyistä tryffeleihin.

Tärkeässä roolissa ovat erilaiset palvelut, kuten sisustusneuvonta, verhosuunnittelu- ja ompelupalvelu, huonekalujen kokoamispalvelu sekä kuljetuspalvelu. Kodin Ykkösen yritysmyynti palvelee julkisia ja yksityisiä yrittäjiä erilaisissa sisustamiseen liittyvissä tarpeissa. Kokonaisvaltaista palvelua tarjoaa myös TopTen viihde- ja elektroniikkaosasto, jossa myyjät vihkivät asiakkaat viimeisimpien elektroniikka ja -viihdejulkaisujen saloihin.

Ympäristöasiat korostuvat

Anttila Oy on ensimmäinen suomalainen vähittäiskauppayhtiö, jolle on myönnetty ISO 14001 -sertifiointi ympäristöasioiden järjestelmällisestä ja tavoitteellisesta johtamisesta jo vuonna 2002. Kuopion Kodin Ykkönen liitetään osaksi tätä sertifioitua ympäristöjärjestelmää. Myymäläsuunnittelussa on otettu erityishuomioon tavaratalon energiankulutus ja valaistuksen ympäristöystävällisyys.

Tavarataloverkostoa kehitetään

Anttila Oy on uudistanut ja laajentanut tavarataloverkostoaan viime vuosina. Keväällä 2010 avattiin Lappeenrannan Kodin Ykkönen ja Jyväskylän Anttila uudessa kiinteistössä. Anttila Koti -sisustusmyymälä avattiin keväällä 2011 Hämeenlinnan Tiiriöön ja Anttilan uusi logistiikkakeskus vihittiin käyttöön elokuussa 2011.

Kodin Ykkösiä on Kuopion lisäksi yhdeksän, joista kolme pääkaupunkiseudulla ja kaksi Tampereella. Muut Kodin Ykköset sijaitsevat Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Oulussa ja Turussa. Tämän lisäksi pääkaupunkiseudun sisustamisesta kiinnostuneita asiakkaita palvelee vuonna 2012 kaksi uutta Kodin Ykköstä Kaisaniemessä ja Ruoholahdessa.

Lisätietoja

Matti Pohjola, myyntijohtaja, KodinYkkönen, puh. 01053 39172
Markku Sillanpää, tavaratalojohtaja, Kodin Ykkönen, Kolmisoppi, puh. 01053 49701

« Takaisin