Ajankohtaista 2009
Anttilat ovat avoinna sunnuntaisin klo 12.00 alkaen.
Sunnuntaina 19.12. klo 12 alkaen.
Jouluaattona klo 12 saakka.
Tavaratalot avoinna normaalisti jälleen 27.12. klo 12 alkaen. Tervetuloa!
Anttilan TopTen mukana Musamessuilla Helsingin Messukeskuksessa 22. - 25.10.2009. Paikka on toisessa kerroksessa 4- hallissa.
Lielahden Kodin Ykkönen Tampereella on avattu asiakkaille 22.10.2009. Tavaratalo on Tampereen toinen Kodin Ykkönen. Turtolan yksikkö avattiin vuonna 2000.
Anttila Oy:n uuden logistiikkakeskuksen peruskivi muurattiin 27.8.2009. Logistiikkakeskus rakennetaan Keravalle, uudelle Kercan logistiikka-alueelle.
Saara Myller on nimitetty 1.9.2009 alkaen Rovaniemen Anttilan tavaratalojohtajaksi. Saara on työskennellyt Rovaniemen Anttilan avauksesta lähtien muodin osastopäällikkönä sekä tavaratalojohtajan varahenkilönä.
Kodin Ykkönen on ollut mukana lähes 20 vuotta asuntomessuilla tarjoten messuvieraille unelmia edullisesti ja kuitenkin vahvasti jalat maassa.
Jyväskylän Anttila muuttaa keväällä 2010 kävelykadun varrella sijaitsevaan "Alumiinitaloon". Tilojen saneerauksella ja lisärakentamisella Anttila-tavaratalo sijoittuu kolmeen kerrokseen. Keskimmäinen kerros ja pääsisäänkäynti tulevat kävelykadun tasoon, josta on tavaratalon sisäinen liukuporrasyhteys sekä pohjakerrokseen että toiseen kerrokseen. Tavaratalon kokonaispinta-alaksi tulee noin 5000 m2.
Joulukauppaan 2009 avattava Kodin Ykkönen on rakennettu harjakorkeuteen. Tavaratalon kokonaispinta-ala on 8 500 m² ja se toimii kahdessa kerroksessa.
Uutiset 1-10 / 18
|









